

Varpasen historiasta |
Varpasen kyläyhdistys | Kaivosnäyttämö
Aloitussivu | Mätäsvaaran sodanaikainen kaivos 1939-1947
|
Varpasen historia |
|
"Tietoliikenne".
Senaatti
myönsi 1901 Pielisjärven Telefooniosakeyhtiölle luvan vetää
puhelinjohdon Pielisjärven kirkonkylästä Joensuun kaupunkiin.
Toinenkin alan yrittäjä ilmaantui vuosikymmentä myöhemmin, kun
Viekin
Rautatie.
Ratatyöt
aloitettiin Joensuusta Lieksa-Nurmes rataosalla syksyllä 1909, rata
valmistui 16.10 1911. Pielisjärven alueella oli kolme asemaa, Lieksa
neljännen luokan asema, viidennen luokan asemia Vuonislahti ja
Kylänlahti.
Lisäksi oli neljä laiturivaihdetta Kelvä, Tiensuu,
Jamali ja Viekki (Varpasessa). "Rautahepo" oli kansan suosima
kulkuneuvo uutuutensa, nopeutensa ja halpuutensa
|
|
Kyläyhdistys |
![]() Mätäsvaaran kylä oli Varpasen alueen kaivostoiminnan keskuksena toisen maailmansodan aikana, osana aluetta. Kylätoiminta vireytyi 1980-luvulla, jolloin syntyi Mätäsvaara-Varpasen kylätoimikunta ja sen kaivoshistoriaa alettiin tuoda enemmän esille. Syntyi kaivosnäyttely, kaivospolku ja alustava suunnitelma kaivoskonserteista. Aktiivinen ideointi ja kyläläisten yhteistyöponnistukset tuottivatkin "Vuoden-kylä" -tunnustuksen 1985. 90-luvulla kylätoimintanimi lyhennettiin nykyiseen muotoonsa, Varpasen Kyläyhdistys r.y. Puheenjohtajana on Osmo Turunen. Kylän tapahtumien pitopaikaksi on kunnostettu vanha seurojentalo Mäkitupa. Näyttämökorokkeineen ja katsomotiloineen se on suosittu näytelmäiltamien sekä muiden kylän yhteisien tapahtumien kiintokohde. Taloa on myös vuokrattu yksityisiin tilaisuuksiin. Viime vuosien toiminta on painottunut kuitenkin enemmän Mätäsvaaran Kaivosnäyttämön ja sen toimintojen kehittämiseen, t ämän
hankkeen parissa on talkoiltu ahkerasti ja siihen on myös
saatu tueksi EU:n Leader-rahoitusta. Tuen avulla on
kaivosnäyttämölle rakennettu mm. 400-paikkainen katsomo sekä
sähköistys näyttämöalueen tuntumaan. Kuvat: Tuomo Pölönen, kesätapahtuma nostalgiatanssit, suunnittelukokous |
|
Tapahtumakalenteri ja ajankohtaiset tiedotukset tapahtumista |
|
Perinnetietoa ja kuvia |